Olen päässyt sisustamaan tusina kotia viidellä paikkakunnalla. Tässä jutussa kerron ensimmäisen oman kotini tarinaa.
Opiskelijayhteisössä henki on useimmiten tärkeämpi kuin sisustaminen. Omassa opiskelijakodissani ainakin jaettiin mitä kenelläkin oli. Sisustajan silmin katsottuna opiskelija-asunnon kodikkuus syntyy mielestäni samaan tapaan kuin morsiamen asu: vähän jotain omaa, jotain vierasta ja jotain lainattua – ja ehkä vähän varastettuakin, jos näin leikillisesti saa sanoa.
Salo vuonna 1984. Ensimmäinen koti, opiskelija-asunto rivitalossa, syntymäkaupunkini Forssan ulkopuolella. Meitä oli viisi tyttöä ja neljä huonetta, joissa oli sänky ja pöytä valmiina. Oma sänkyni oli olohuoneessa kirjahyllyllä eristetyssä nurkkauksessa. Myöhemmin sain kokonaisen oman huoneen. Sitä oli jo vähän kivampi sisustaa, laittaa verhot ikkunaan ja matto lattialle, kun ”kodissani” oli muutakin kuin sänky.
Koko rivitalo oli täynnä hoitoalan opiskelijoita. Seinänaapurinamme oli neljä afrikkalaista tyttöä. He olivat tulleen Suomeen Afrikan pakolaiskeskuksista ja opiskelleet suomen kieltä vuoden ennen lähihoitajan, siihen aikaan sanottiin apuhoitajan, opintoja. Yhden heistä nimi oli Elina. Elina oli saanut nimensä kotiseudullaan lähetystyössä olleen suomalaisen lähetystyöntekijän mukaan.
Ulkomaalaistaustaisia oli siihen aikaan Suomessa vielä todella vähän. Afrikkalaisilla tytöillä oli erilaisia tapoja ja ne tekivät kaveruudesta hyvin mielenkiintoista. He eivät olleet tottuneet esimerkiksi siihen, että kotiin tulee vettä. Tytöt saattoivat lotrata suihkussa kaksikin tuntia ihan vaan se vuoksi, koska se oli heistä niin ihanaa. Opin heidän ansiostaan jo silloin ymmärtämään monikansallisuutta ja suvaitsevaisuutta. Ainoa asia, mikä afrikkalaisten seinänaapurityttöjen kanssa oli tylsää, oli baarit. Vienti tummaihoisilla neitosilla oli kova. Siinä me vaaleat Suomi-neidot jäimme kakkoseksi.
Kämppikset ja afrikkalaiset naapurimme ovat jääneet opiskelijakodistani parhaiten mieleeni. Meistä tuli hyvin läheisiä. Kun valmistumisestamme oli kulunut 20 vuotta, meillä oli kurssitapaaminen. Menimme samalla katsomaan, miltä asunnot nyt näyttivät. Talo oli edelleen opiskelijoiden kotina. Hauskinta vierailussa oli se, että keittiössä oli vieläkin samat harmaaraitaiset verhot, mitä silloin 20 vuotta aikaisemmin. Tämä huvitti väreistä ja sisustuksesta innostunutta mieltäni.
Kirpputorit ja somen markkinapaikat ovat täynnä opiskelija-asuntoihin sopivaa tavaraa, joilla saa nopeasti ja edullisesti omannäköisen kodin. Omana opiskelija-aikanani oli otettava vastaan sitä mitä oli tarjolla. Sain varmaan jotain mummoltani ja jotain omasta kodistani. Maailma oli niin erilainen 1980-luvun puolessavälissä.
Myös tämän päivän nuoret asuvat mielellään yhteisasunnoissa, ja mikäs sen paremmin opettaa elämää ja hauskasti erilaisia pelisääntöjä, pitää opetella olemaan eri lailla joustava mitä lapsuudenkodissa, jakaa vessavuoroja ja niin edelleen.
Olen Kata. Rakastan ihmisiä, kohtaamisia ja erilaisia koteja. Elän intohimoani todeksi yrityksessäni Kutsuva Design, missä työskentelen sisustusterapeuttina. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja työskentelen myös hyvinvointikouluttajana.
KUVATEKSTI:
Tärkeitä ja hyvää mieltä tuovia muistoja hyllyillä, ja äidiltä saadut viherkasvit lisäsivät huoneen viihtyisyyttä. Kuivakukat olivat myös tuohon aikaan trendikkäitä, ja kuvassa näkyvä pellavankukkakimppu olikin yksi sisustuselementtini pitkään.
